MISTÄ MIEHET PUHUVAT?

Mainostajan tärpit alkavaan Valioliiga-kauteen


EM-kisahuuman jälkimainingeissa isojen jalkapallosarjojen alkamista on odotettu enemmän kuin koskaan. Maailmalla Englannin Valioliiga on suurin ja kaunein, eikä Suomi tee poikkeusta. Vaikka Valioliigan arvoa ei Suomessa aina täysin ymmärretä, se on seuratuin kansainvälinen jalkapallosarja myös meillä. 

”Kautta mittaushistorian Valioliiga on ollut kiinnostavin ja seuratuin kansainvälinen urheilusarja yhdessä NHL:n kanssa. Sen vaikutuspiiriin kuuluu 1,1 miljoonaa suomalaista”, kertoo Sponsor Insightin tutkimusjohtaja Klaus Virkkunen.   

Markkina-arvoltaan Valioliiga on ylivoimaisesti maailman suurin jalkapallosarja. Maailmalla Valioliiga-brändiä hyödyntävät Niken, Barclaysin ja Hublotin kaltaiset jättiläiset. Viaplay-yhteistyön kautta mukaan pääsevät myös suomalaiset brändinrakentajat, joista tunnetuin lienee Veikkaus.

Viaplaylle Valioliiga on yksi päätuotteista, ja tuotantoon panostetaan sen mukaisesti. Jokainen kauden 380 ottelusta näytetään yksinoikeudella suorana. Näistä noin 100 tehdään studiolähetysten kera. Viikoittain lähetettäviä Valioliiga-studioita tähdittävät tuttuun tapaan Pasi RautiainenMika Kottila ja nyt myös Jonatan Johansson.

Miksi mainostajan pitäisi olla kiinnostunut tästä kaikesta?

”Meillä mainonta on pitkälle vietyä sisältö- ja ohjelmayhteistyötä. Oma tuotanto mahdollistaa mainostajalle räätälöidyt sisällöt. Pitkän kauden aikana saadaan rakennettua toistoa ja sitä kautta omistajuutta. Maksukanavalla kaupallisten kumppaneiden määrä on rajoitettu, minkä vuoksi mainonta on erottuvaa”, sanoo Viaplayn kumppanuuksista vastaava Mikael Antolainen.

Antolainen arvioi, että Valioliigaa seuraa Suomen sitoutunein maksu-TV-yleisö. Brittijalkapallon liittyvä fanikulttuuri on jotain ainutlaatuista, kun ottaa huomioon, että seurat ovat tuhansien kilometrin päässä. Suomessa vastaavaa kiinnostusta ei kohdistu mihinkään muuhun ulkomaiseen urheilusarjaan.

Sponsor Insightin Klaus Virkkunen pitää kohderyhmää kiinnostavana. Enemmistö erittäin kiinnostuneista on 30–60-vuotiaita miehiä, mutta mukana on kasvava määrä naisia ja 18-29 ikäryhmän nuoria.

”Kohderyhmä on erittäin ostovoimainen ja aktiivinen. Siinä korostuvat päättäjät, opiskelijat sekä keskimääräistä paremmin ansaitsevat”, Virkkunen sanoo.

Sponsor Navigator -tutkimuksen mukaan kohderyhmän talouksissa suunnitellaan seuraavan vuoden aikana keskimääräistä enemmän hankintoja. Virkkusen mukaan muun muassa matkailua, sijoittamista, energiayhtiön kilpailutusta sekä kodin elektroniikan hankintoja.

”Käytännöllisyys ja tuttu merkki korostuvat ostopäätöksiä ohjaavana tekijänä muuta väestöä enemmän. Hankintojen säännöllisyys on merkittävää”, hän sanoo.

Ihan kaikki Valioliigasta!

Näe 380 ottelua maailman parasta jalkapalloa, huippuasiantuntijoiden studiot ja tietysti koko muu Viaplay Total -tarjonta.

Elokuun urheilukohokohdat

Jo elokuu tarjoaa monipuolisen kattauksen sporttia. Nopeita kuskeja. Herkullisia kohtaamisia. Teräviä taisteluita. Ihan kaikki mitä tarvitset.

Kiinnostunut kumppanuudesta?

Ota yhteyttä Viaplayn kumppanimyyntiin.

Harri Hiukka

+358 45 174 2111
harri.hiukka@viaplaygroup.com

Mikael Antolainen

Tilaa markkinoinnin ammattilaisille suunnattu
Viaplay Insight -uutiskirje

Viaplay B2B kertoo urheilumarkkinoinnin uusista tuulista, kanavan sisällöistä ja mediaratkaisuista. Tilaamalla uutiskirjeen saat tuoreet kuulumiset kerran kuukaudessa.

Intuit Mailchimp logo

© 2024 Viaplay Group