Katso Mervi Kallion ja Niki Juuselan tärpit uuteen formulakauteen

Formula 1 -kausi starttaa maaliskuussa. Suomalaisten suosikkilaji elää renessanssia sekä radalla että kotikatsomoissa.

Kääntyykö Max Verstappenin ja Lando Norriksen välinen mestaruustaisto? Entä mitä tekee Ferrarille siirtynyt Lewis Hamilton?

Muun muassa näitä asioita Mervi Kallio ja Niki Juusela spekuloivat, kun kysyimme Viaplayn F1-tiimiltä maaliskuussa alkavan kauden herkullisista asetelmista. Kallion ja Juuselan mietteet voi katsoa oheiselta videolta.

Juuselan mukaan laji elää renessanssia. Hän viittaa uusiin tiimeihin ja uusiin kuljettajiin, mutta myös vanhoihin valtasuhteisiin. Red Bullin valtakausi päättyy ennemmin tai myöhemmin. Juusela muistuttaa, että McLaren oli jo viime kaudella nopein tiimi.

Mersun kohdalla keskustelu kääntyy superjunnuna tunnettuun Kimi Antonelliin, mutta myös testikuskin roolissa kotiin palaavaan Valtteri Bottakseen. Juusela muistuttaa, että Valtteri kiertää koko sirkuksen ja häntä nähdään varmasti myös Viaplayn lähetyksissä.

Bottaksen kohdalla spekulointi kääntyy lajille tyypilliseen tapaan jo seuraavan kauden tallipaikkoihin. Sitä ennen ajetaan kuitenkin yksi kiinnostavimmista F1-kausista pitkään aikaan.

Uuden kauden ohjelmayhteistyöstä sovitaan nyt

Formula 1 on yksi Viaplayn tärkeimmistä urheilutuotteista. Australian Melbournesta 16. maaliskuuta käynnistyvä kausi käsittää 24 kisaviikonloppua, jotka Viaplay näyttää yksinoikeudella.

Mainostajalle Viaplayn F1-lähetykset tarjoavat pääsyn miesvaltaisen kohderyhmän viikonloppuihin, mutta Sponsor Insightin tutkimusjohtaja Klaus Virkkusella on uutinen.

”Formuloiden perinteisesti miehinen kohderyhmä on saanut rinnalleen uusia nuoria naisia, jotka ovat löytäneet lajin viime vuosien aikana”, hän kertoo.

Virkkusen mukaan formuloiden suosio on vakaa, sillä se jakautuu tasaisesti eri ikäryhmiin. Sponsor Insightin mittausten mukaan lajin vaikutuspiiriin kuuluu 1,5 miljoonaa suomalaista aikuista, joista kolmannes on erittäin kiinnostuneita.

Viaplayn kumppanuuksista vastaava Mikael Antolainen kertoo, että neuvottelut alkavan kauden kaupallisesta yhteistyöstä käyvät kuumana. Ohjelmayhteistyön ja spottimainonnan lisäksi hän hehkuttaa Viaplayn F1-tiimin valmiuksia myös pidemmälle vietyyn sisältöyhteistyöhön. Viime vuosilta tästä on hyviä kokemuksia mm. Santanderilla, joka jatkaa jo neljättä kautta F1-tuotantojen pääyhteistyökumppanina.

Laadukas paikan päällä tehtävä tuotanto on Viaplayn ylpeydenaihe. Mervi Kallio ja Niki Juusela lupaavat, että uusi kausi tuo mukanaan uusia elementtejä myös Viaplayn lähetyksiin.

Santanderille Formula 1 -yhteistyö on täydellinen mediaratkaisu

Viaplayn ruutukasvojen terveiset mainostajille

Meillä mainostaminen on sisältöyhteistyötä. Ota kaikki irti maailman johtavista urheilusarjoista!

Kiinnostunut kumppanuudesta?

Ota yhteyttä Viaplayn kumppanimyyntiin.

Harri Hiukka

+358 45 174 2111
harri.hiukka@viaplaygroup.com

Mikael Antolainen

Tilaa markkinoinnin ammattilaisille suunnattu
Viaplay Insight -uutiskirje

Viaplay B2B kertoo urheilumarkkinoinnin uusista tuulista, kanavan sisällöistä ja mediaratkaisuista. Tilaamalla uutiskirjeen saat tuoreet kuulumiset kerran kuukaudessa.

Intuit Mailchimp logo

© 2024 Viaplay Group